Kuvaus
Unelmien aterian katamme ulkosalle, takapihalle tai pikku puutarhaan, kevyeen kesätuuleen, kun koivunlehdet leikkivät yllämme. Tai sateessa vanhalle verannalle, kun pisarat ropisevat lasiruutuihin. Tai picnikillä kimaltavan meren äärellä. Jokaisella on oma unelmiensa ruokaparatiisi, mutta yhteistä on yhteisöllisyys, yhdessä nautiskelu, jaettu ilo. Vuoden 2013 MasterChef Kira Åkerström-Kekkonen valmisti noin viisikymmentä annosta omaa mieliruokaansa vanhoista pitsihuviloistaan ja pitkistä, valkohiekkaisista rannoistaan tunnetussa Hangossa. Sinun kesäunelmasi voi yhtä hyvin olla Naantali, Tammisaari, Porvoo, Kalajoki, pieni saari Porkkalan edustalla. Tärkeimpiä ovat kesätunnelma, ruoan tuoreus, keveys ja kesän maut salaatista uusiin perunoihin, pariloituun kalaan, mansikoihin. . . Ja niiden kanssa viinien ystävälle aurinkoa heijastelevassa lasissa kevyttä suosikkijuomaa. Kesällä vähän arkisemmatkin ruoat ja juomat ovat juhlaa. Kira Åkerström-Kekkosen kyky makujen ja tuoksujen tunnistukseen voi olla geeneissä, sillä vanhemmillakin on ravintolataustat. Mestarikokin hänestä tekevät myös sekä käsityön taituruus ja annosten luontainen estetiikka. Raaka-aineena hän käyttää paljon raikkaita, päiväntuoretta vihanneksia ja kalaa, mutta silloin tällöin myös lihaa. Mieluiten jotain kevyttä, ehkä grillattua. Jälkiruoka saa ihanat vivahteensa kotikulmien marjoista ja hedelmistä. Tälle kirjalle antaa erityisen makunsa kaikkien tekijöiden rakkaus juuri Hangon rantoihin. Valokuvaaja Tomi Parkkonen on siirtänyt studionsa kesäkaupunkiin koko vuodeksi, ruokakirjoittaja Christer Lindgrenille se on 50 vuoden takainen nostalginen maailma. Graafikko Christel Rönnsin kesäkoti sijaitsee Täktomissa, vain muutaman kilometrin päässä Hangosta…. Lue lisää »
Kirjailija: Kira Åkerström-Kekkonen
Kustantaja: readme.fi
ISBN: 9522208140
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.